Yleistä Kutsu Urheilija Ohjelma Usko ja Urheilu ry Edelliset Huumeet Kiitokset Alkuun

Castren, Petri
Keihäänheittäjä Petri Castrenin uskoontulo oli "Kunnon kiskaisu"

Keihäänheitossa koululaisten maailmanmestaruuden aikoinaan saavuttanut Petri Castren teki elämänsä parhaan heiton vasta kilpailu-uransa jälkeen.

Kun Pihtiputaan kuuluisat Keihäskarnevaalit järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970, vuoden ikäinen Petri Castren imi kentän laidalla lastenvaunuissa itseensä keihäänheiton ilmapiiriä sen minkä tuttipulloltaan ehti.

Kun TV2 näytti viime kesänä Keihäskarnevaaleista tehdyn dokumenttiohjelman "Hirmuinen kiskaisu", 31-vuotias Castren vilahti kuvissa nappulaikäisten heittäjänalkujen ohjaajana.

Olen ollut mukana joka vuosi, Castren pystyy kehaisemaan ainoana maailmassa, ehkä Jorma Kinnusta lukuunottamatta.

Castrenista tuli muutenkin maailmanluokan keihäsmies, kuten Pihtiputaalla syntyneelle sopiikin. Kuusitoistavuotiaana hän saavutti Ranskassa järjestetyissä kilpailuissa koululaisten maailmanmestaruuden ME-tuloksella. Toiseksi tulibritti Steve Backley ja kolmanneksi Suomen Juha Laukkanen.

Kymmenkunta vuotta kestäneen urheilu-uransa aikana Castren kuului Suomen yleisurheilumaajoukkueen vakiokalustoon, vaikka erilaiset vammat estivätkin hänen kehittymisensä maailman parhaaksi myös aikuisten sarjassa.

Elämäni parhaan heiton tein vasta 26-vuotiaana, viisi vuotta sitten. Silloin heitin kaikki murheeni Jumalan kannettavaksi kuten Raamatussa Pietarin ensimmäisessä kirjeessä kehotetaan tekemään.

Jos olisin osannut tehdä sen heiton jo paljon aikaisemmin, olisin säästynyt monelta murheelta. Vähintäänkin olisin saanut niihin erilaisen näkökulman.

Avioero vammoja vaikeampi

Fyysisesti hyväkuntoisen ja henkisesti tasapainoisen Petri Castrenin elämään on murhetta mahtunut. Suurimmaksi osaksi se on johtunut urheiluvammoista, mutta niitäkin kovemmalle otti aikoinaan vanhempien avioero.

Asuimme siihen aikaan Ruotsissa. Isä jäi sinne, enkä nähnyt häntä kymmenen vuoden aikana kuin muutaman kerran. Valmentajani olikin minulle myös isänkorvike. Nykyisin välit isän kanssa ovat kunnossa, Jyväskylän pohjoispuolella Palokassa asuva liikuntatieteiden opiskelija ja keikkamalli sanoo.

Kunnon keihäänheittäjän tavoin Castrenkin kärsi uransa aikana lukuisista loukkaantumisista.

En kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Urheilu täytti siihen aikaan koko elämäni, ilman sitä olisin pudonnut tyhjän päälle. Vaihdoin valmentajaakin, kun epätoivoisesti yritin puskea heittäjänä eteenpäin.

Vuoden 1992 alussa Castrenin elämään tuli urheilun lisäksi muutakin sisältöä, kun hän alkoi seurustella tulevan vaimonsa Pian kanssa. Käänteissään nopeana miehenä Petri hankkiutui pian kihloihin Pian kanssa ja muutti tämän luokse asumaan.

Välillä oli kovia riitoja, mutta päädyimme kuitenkin avioliittoon kaksi vuotta myöhemmin. Sitä ennen Pialle oli tapahtunut kaksi suurta asiaa. Hän oli tullut sekä uskoon että raskaaksi. Jälkimmäistä pidin iloisena tapahtumana, Petri paljastaa sen aikaisia tuntojaan.

Jatkuvat loukkaantumiset ja uusi elämäntilanne saivat Castrenin tekemään päätöksen kilpaurheilun lopettamisesta. Enää ei ollut pelkoa tyhjän päälle putoamisesta, elämässä oli aivan uudenlaista sisältöä ja lisää oli tulossa.

Kilpakumppani pudotti pommin

Petri Castren kuvaa entisen keihäänheittäjäkaverinsa uskoontuloa pommiksi, joka järkytti häntä ehkä vielä enemmän kuin Pian elämänmuutos. Varsinkin, kun kaveri alkoi Piaa rohkeammin kysellä, haluaisiko Petrikin tulla uskoon.

Kiemurtelin ja sanoin, etten varmasti lähde, kun hän pyysi minua mukaansa hengelliseen kokoukseen. Kaveri ei antanut periksi. Hän soitti kolme kertaa saman päivän aikana ja lupasi tulla hakemaan minut kotoa. Lopulta lupasin lähteä. Voisihan sitä kerran elämänsä aikana käydä hengellisessäkin tilaisuudessa. Ajattelin hoitaa homman pois tyylikkäästi, mutta mielellään niin, ettei kukaan tuttu näkisi.

Tilaisuus meni ja ajattelin kaiken olevan onnellisesti ohi, kun siirryimme kahville. Siellä eteeni kuitenkin jysäytettiin suora kysymys: "Haluatko Petri lähteä seuraamaan Jeesusta?" Silloin tajusin olevani kasvokkain Jumalani kanssa, enkä enää pystynyt lähtemään karkuun. En halunnut kääntää hänelle selkääni, vaan vastasin myöntävästi.

Kun seuraavana kesänä Pihtiputaalla järjestettiin taas Keihäskarnevaalit, Castren järjesti kavereittensa kanssa sinne hengellistä oheisohjelmaa.

Silloin ei päätä palellut. Minulla oli Jeesus-paita päälläni ja kovaääniset täysillä. Keihäsporukalle tuli kerralla selväksi, mitä minulle oli tapahtunut. Vaikka toimintamme silloin oli varmasti monelle melkoinen järkytys, sen jälkeen karnevaalien yhteydessä on usein syntynyt syvällisiä keskusteluja.
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen .