|
|
Haapasalo, Pauli
|
Tunsin vuosien päästä uudestaan Jumalan kutsun ja aloin kiinnostua hengellisistä asioista. Lähdin eräänä päivänä vain ajelemaan erään tuttavani luo, jonka tiesin olevan uskossa. Juttelimme hengellisistä asioista ja yhtäkkiä hän kysyi, että haluaisinko rukoilla. Polvistuimme ja rukoilimme, mutta en tuntenut mitään erityistä. Parin viikon kuluttua oli Kotkassa Kalevi Lehtisen kokoussarja ja uskova tuttavani tuli hakemaan minua vaimonsa kanssa kokoukseen. Kokoussarjan aikana aloin tuntea sisälläni halua kokea muutosta elämässäni. Kokouksen lopussa Lehtinen kysyi " kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle?" Silloin lähdin kulkemaan salin etuosaan. Tunsin hiljaisen kutsun sisälläni. Kun kävelin eteen, tuntui kuin koko matkan ajan olisi kiviä pudonnut repusta ja edessä lämpimät aallot kulkivat läpi vartaloni. Tunsin heti Jumalan Pyhän Hengen voiman ja sain pelastusvarmuuden sisälleni.
Nyt elämäni on varmalla pohjalla. Kaikki mitä minulle tapahtuu on Jumalan varmoissa käsissä ja raamattu on tullut hyvin läheiseksi. Uskon raamatun todeksi ja luotan sen lupauksiin. Rukouksessa minulla on suora yhteys Jumalaan joka pitää minusta ja vaimostani huolta elämämme kaikkina päivinä.
Saavutuksia mm. 400 m aitajuoksun Suomen mestari, useita maaottelu edustuksia, useita SM- mitaleja
Minuun voi ottaa yhteyttä: Mannerheimintie 26 B
49400 Hamina
Puh. 0400 - 864 591
| |
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen .
|
|
|
|