|
|
Nurmela, Kim-Jussi
|
 Pari vuotta sitten keväällä kuulin Salomäen Joukon tulevan opettamaan tekniikkaa Nurmon painisalille. Menin itsekin kuuntelemaan olympiavoittajan opetuksia ja Jouko lupasi näyttää myös myöhemmin lisää harjoitussysteemejä. Pikkuhiljaa Jouko alkoi valmentaa minua henkilökohtaisesti.
Treenien lomassa juteltiin myös hengellisiäkin asioita ja aloin miettimään niitä itsekin. Minulla on normaali kristillinen kotikasvatus ja tieto Jumalasta ja kristinuskosta, mutta Jeesuksesta en tiennyt mitään. Kuukaudet vierivät ja pyörin myös paljon Salomäen veljesten maansiirtokonefirmalla, jossa kävi uskovia ihmisiä ja sain kuulla Jeesuksesta juteltavan avoimesti. Asiat pyörivät enemmän mielessä ja aloin pohtimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä ja mitä muuta on olemassa kuin vain tämänhetkinen elämä. Ihmettelin Salomäen veljesten jatkuvaa hyvää mieltä ja samaten muiden uskovien iloista ja rauhallista olemusta. Ajattelin mielessäni, että haluaisin itsekin saada tuntea saman ilon ja onnellisuuden, mitä koin että Salomäen veljeksillä oli.
Halusin itse tulla uskoon, mutta asia pelotti ja en uskaltanut sanoa sitä itselleni edes ääneen. Jonkin ajan kuluttua rohkenin jo tunnustaa asian itselleni ja muutaman päivän päästä sanoin kotona yksin ollessa sen ääneen. En puhunut asiasta kenellekään, vaan pidin asian omana tietona. Parin viikon kuluttua olimme Helsingissä painileirillä jota Jokke veti ja samaan aikaan "sattumalta" oli siellä myös hengellinen kokous johon Jokke pyysi minut mukaan. Ajattelin että miksei, sillä en koskaan sellaisessa ollut. Jännitin tilaisuutta enemmän kuin painikilpailuja. Aluksi emme meinanneet mahtua edes kokouspaikalle, sillä väkeä oli aivan valtavasti. Pääsimme kuitenkin sivuovesta luikahtamaan sisään. Istuimme kokouksen rappusilla ja kokous vierähti loppuun. Puhuja kysyi lopuksi onko täällä ketään joka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle? Sydämeni löi kovaa ja minulla oli halu mennä eteen, mutta en kyennyt. Puhuja antoi vielä toisen mahdollisuuden kättä nostamalla omalla paikalla, jolloin aloin hikoilemaan ja kävin todella kovaa sisäistä kamppailua. Asiat pyörivät mielessä ja käsi tuntui todella raskaalta. Lopulta nostin käden ylös ja annoin elämäni Jeesukselle.
Painin edelleen aktiivisesti ja usko on tuonut elämääni selkeyttä sekä varmuutta elämänratkaisuissa. Uskontie ei aina ole helppo, mutta Jumalan on luvannut pitää omistaan huolen. Olen saanut sen iloisuuden ja onnellisuuden jota kaipasin.
| |
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen .
|
|
|
|
