Yleistä Kutsu Urheilija Ohjelma Usko ja Urheilu ry Edelliset Huumeet Kiitokset Alkuun

Jouppi, Kalle
Muistan elävästi sen aikuisten rukouspiirin, olin ainoa lapsi koko paikassa. Tapani mukaan juoksin paikasta toiseen, ehtiäkseni ei minnekään, mutta lapsen mielestäni se oli tärkeätä. Eräs vanharouva pysäytti minut kesken juoksun. Hän otti minua hartioista kiinni ja ystävällisesti hymyillen kysyi minulta: "Tahdotko ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi?" Katsoin tuota rouvaa silmiin. Vaikka hänen hiuksensa olivat jo harmaantuneet, niin hänen silmänsä loistivat nuorekkaina. Hänen kasvoiltansa välittyi viesti: "Poika sinä et tule ikinä katumaan sitä, että otat Jeesuksen vastaan Herranasi." Niin minä sanoin: "Joo!" hän rukoili minun puolestani ja pian sain taas jatkaa juoksemistani vapaana - vapahdettuna. Tätä sisäistä vapautta jonka silloin sain, en mistään hinnasta vaihtaisi poin.

Elämänpolkuni on aina kulkenut kristillisien arvojen tuntumassa. Mitenkä sitten olenkin niihin kulloinkin suhtautunut. Olen kokeillut niitä arvoja käytännössä ja myöskin jonkin verran sitä, mitä on elää ilman niitä ja huomannut, että ne toimivat paremmin kuin yksikään toinen kokeilemani elämän malli. Kun elämässä on selkeät testatut rajat, joiden sisällä elää, niin ei tarvitse miettiä ja pelätä sitä, että onko liian lähellä kuilun reunaa. Nyt, kun katson elämääni taaksepäin, en hetkeäkään kadu sitä, että käteni saa olla Voittajan lävistetyssä kädessä.

Saavutukset:

Uppopallo
Alle 17v
Sm hopea -98
Sm hopea -99
Alle 20v
Sm pronssi -97
Sm pronssi -02
Sm miehet
Sm pronssi -00
Nuorten alle20v
PM kulta -98
PM hopea -99
PM kulta -02
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen eskojoup@netti.fi.