|
|
Dahlsten, Janne
|
“Jalkapallo, pelien kuningas” on usein käytetty sanonta kuvaamaan yhtä maailman levinneintä urheilulajia. Jalkapallo on myös meillä Suomessa suosittu urheilulaji, ja monet maamme kaupungeistammekin tunnetaan urheilupiireissä perinteisinä “jalkapallokaupunkeina”. Yksi tällaisista on kotikaupunkini Vaasa, jossa itsekin aloitin pelaamisen kavereiden kanssa takapihalla jo pikkupoikana - kuten niin monet. Siitä sitten edettiin kaupunginosajoukkueiden kautta seuran juniorijoukkueisiin kasvaen samalla kohti aikuisuutta. Tärkeimpiä juttuja jalkapallossa oli paitsi pelaamisen riemu, yhtä lailla kaverit, yhteishenki, peli- ja turnausreissut ja onnistumisen kokemukset. Ja myös epäonnistumiset sekä niistä opiksi ottaminen. Jalkapallojoukkueessa oli elämä, sen ilot ja surut, ikään kuin pienoiskoossa.
Jalkapallo, “pelien kuningas”, oli tärkeä ja merkittävä osa elämääni, mutta kaikkea se ei kuitenkaan täyttänyt. Olin kasvanut pienestä pitäen siihen, että uskoin Jumalaan. Se tavallaan kuului elämään. Mutta jostain syystä kouluaikana minulle tuli kuva Jumalasta ankarana ja vaativana tuomarina, jolle minun täytyy yrittää kelvata omilla suorituksilla. Välillä Jumala oli minulle tärkeä, välillä taas Hän ei juuri ollut mielessäni. Koko ajan oli tunne että taidan olla melkein ainoa ikäiseni joka tällaisia juttuja miettii. Ehkä tietynlainen sisäinen rauhattomuus kuvaa parhaiten tuonaikaisia tuntemuksiani.
Ollessani lukion toisella sain sitten kohdata elämäni todellisen Kuninkaan. Ensin uskonnonopettajani pyysi minua mukaan välitunneilla kokoontuvan rukouspiiriin, jossa huomasin että on myös muita nuoria joille Jumala on tärkeä - ja että heitä on jopa omassa koulussani! Rukouspiiristä tutuksi tullut kaveri pyysi minua mukaan nuorten seurakuntaporukkaan. Muutaman kerran näissä illoissa oltuani minulle tuli selkeä olo: joko olen täysillä näissä jutuissa mukana tai sitten en ole. Samana iltana sain rukoilla yhdessä porukan vetäjän kanssa Jeesusta elämääni Vapahtajaksi ja Pelastajaksi. Sain lähteä seuraamaan Häntä ja sain rauhan sisimpääni.
Tie on vienyt tuon jälkeen elämässäni niin, että opiskelen parhaillaan papiksi ja uskonnon- ja historian opettajaksi Helsingin yliopistossa. Olen kiitollinen voidessani opiskella sellaisia asioita, joiden tekemisen koen tärkeäksi. Olen onnellinen kun saan olla naimisissa rakkaan Suvini kanssa. Olen iloinen kun olen voinut jatkaa jalkapallon pelaamistani koko ajan ja nauttia samoista asioista siinä kuin silloin pienenä poikanakin.
Mutta kaikkein syvin ja tärkein asia elämässäni on se, että olen saanut syntini anteeksi Jeesuksen tähden. Saan olla Jumalan lapsi, ja jokapäiväisessä yhteydessä Isääni. Jeesus on minun Vapahtajani, eikä minun tarvitse pelätä mitään, ei edes kuolemaa. Sanomaa tästä Jeesuksesta haluan omalta osaltani olla viemässä eteenpäin.
Jos mietit mikä se sanoma Jeesuksesta oikein on ja mitä sillä on merkitystä, suosittelen tutustumista usein urheiluyleisönkin kylteissä olevaan viestiin Joh. 3:16. Raamatussa, Johanneksen evankeliumin luvussa kolme jakeessa 16, on vastaus tavallaan tiivistetyssä muodossa - katso ja tutustu...!
| |
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen .
|
|
|
|
