Yleistä Kutsu Urheilija Ohjelma Usko ja Urheilu ry Edelliset Huumeet Kiitokset Alkuun

Kunnanjohtajan kutsu

Vihdin kunta toivottaa nuoret ja perheet Usko ja urheilu-tapahtumaan kuntaamme 15-16.08.2008. Päivien tarkoituksena on tarjota nuorille liikunnallisia virikkeitä ja ohjata nuoria kohti terveellisiä elämäntapoja.

Päivien tarjonta on laajaa ja uskon sen kiinnostavan nuoria laajalti myös kuntamme rajojen ulkopuolelta. Esillä on sekä hyviä että huonoja esimerkkejä, jotka auttavat nuoria tekemään omia valintojaan elämänsä osalta. Toivon hyvien esimerkkien kannustavan nuoria sellaisiin ratkaisuihin, jotka tuovat osaltaan myötätuulta koko elämän polun varrelle.

Vihti on noin 27 000 asukkaan nuorekas kunta, josta on nopeat kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle. Vihdistä on vain 15 minuutin matka Kehä III:lle ja lentokentälle ehtii vajaassa tunnissa. Asukkaita Vihtiin houkuttaa luonnonkaunis ja turvallinen asuinympäristö taajaman keskustasta palveluiden vierestä tai maalaiskylän idyllisestä rauhasta.

Pääkaupunkiseudun kauneimpiin kuuluvan kansallisromanttisen kulttuurimaiseman viehätys perustuu mäkien ja laaksojen vaihteluun, vesistöjen runsauteen sekä lukuisten kartanoiden piirtämään maaseutuun. Vihti tarjoaa loistavat puitteet maatilamatkailuun sekä erilaisten ryhmien virkistys- ja koulutustapahtumiin. Yksilölliset majoitus-, kokoontumis-, ruoka- ja illanviettopaikat löydät täyden palvelun kurssikeskuksista, kartanoista, rustholleista, tallien ylisiltä, laavuilta ja metsäkämpiltä. Voit liittää tilaisuuksiisi myös muita palveluita kuten vaellusratsastusta, moottorikelkkasafareita, golfkilpailuja ja vaikkapa purjelentoa.

Toivotan kaikki Usko ja urheilu-tapahtuman osanottajat tervetulleiksi kauniiseen ja elinvoimaiseen kuntaamme.

Nähdään Vihdissä!

Petri Härkönen
kunnanjohtaja