YleistäKutsuUrheilijaOhjelmaUsko ja Urheilu ryLappeenranta 2002HuumeetKiitoksetAlkuun

Natri, Matti
Olen koulutukseltani raittiussihteeri kahden lapsen kristitty perheenisä.
Vaimoni Taru on eri aineiden- sekä liikunnanopettaja.
Taustani on hyvin tapahtumarikas. Olen ollut monissa nuorisokerhoissa vetäjänä ja paljon toiminut nuorten parissa sekä moottoripyöräkerhon johtajana toiminut vuosia. Olen kilpaillut vuosia moottori-pyörillä mm. motocross ja toiminut erilaisissa nuoriso-ohjaustehtävissä. Olen ollut perustamassa kahta moottoripyöräkerhoa ja toiminut niissä vuosia johtotehtävissä. Olen toiminut yrittäjänä mm. oma kuntosali.
Jo nuorena ajauduin nuorisojengeihin ja sitä kautta tuli tutuksi maamme useat vankilat. Vankilassa 1981 elämääni tuli kuitenkin todellinen täyskäännös, kun tulin uskoon!
Tämän jälkeen valmistuin mm. raittiustyöntekijäksi. Myöhemmin opiskelin seurakuntalinjan kurssin jossa aineina olivat mm. Raamatun opetukset ja ihmisten kohtaaminen.
Kiersin maassamme vuosia eri oppilaitoksissa ja muissa tapahtumissa terveyskasvatus-, raittius- ja liikennevalistus-asioissa valistajana. Tuntini koostuu tupakka-, alkoholi- ja huume-valistuksesta jossa kerron vapaasti esimerkeillä asioiden tärkeydestä. Painotan totuuden merkitystä koska ihmisellä on vain yksi elämä. Saatan näyttää pätkän Boliviasta huumeiden- ja paheiden maailmasta. Kerron omista kokemuksistani ja työstäni erityisongelmaisten parissa ajatellen koko maata, unohtamatta tavallisia nuoria.
Tapaan paljon erilaisia ihmisiä ja moni- ongelmaisia kaduilla, aktioissa, festareilla sekä erilaisissa tapahtumissa myös ulkomailla. Olen mukana seurakuntamme ruokapalvelussa jossa myös olemme tekemisissä näiden vaikeiden ongelmaihmisten kanssa. Siinä työssä näkee mitä on aineiden käyttäjien loppuelämä, ellei muutosta tapahdu.
Onko sitten toivoa syrjäytyneillä ja eri aineiden käyttäjillä? Kerron eri mahdollisuuksista päästä irti koukusta ja kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi. Haluan tuoda eri kristillisten hoitomuotojen mahdollisuuden sekä evankeliumin muuttavan voiman esimerkein. Painotan erikoisesti valinnan vapautta ja vastuuta sekä vastustan jo ensikokeiluakin ajatellen näitä aineita. Tarvittaessa voin pitää aamunavaukset koulussanne jotka liittyvät teemapäivään.
Haluan vierailla erityisluokissa ja tavata oppilaita ja valistaa heitä!
Lisäksi mukanani on maastomönkijöitä joilla eri ikäiset oppilaat voivat koeajaa näitä ajopelejä ohjatusti joko päivällä tai eri tapahtumassa illalla. Usein pidämme hitaus- taitoajokilpailun oppilaiden kesken johon myös opettajat saavat osallistua.
Uskon sanomani vaikuttavan kuulijoihini.

http://www.netmission.fi/street/index.html
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen mt.natri@deletec.net.