|
|
Paloheimo, Ari
|
 Maila istui käteeni 7 -vuotiaana. Pelasin ensin vain isääni vastaan yrittäen saada edes yhden pisteen. Purin sulkapalloon kaiken aggressioni ja sen tuskan, mitä pidin sisälläni. Ensimmäisen piirinmestaruuteni voitin 10 -vuotiaana. Seuraavan 11-vuotiaana ja sitten 12 vuotiaana ja 13 vuotiaana. Menestyin myös koululiikuntaliiton avoimissa koulujenvälisissä suomenmestaruuskilpailussa. Minulla on 3 kultaa, yksi hopea ja kolme pronssia nuorten eri ikäisissä luokissa ja tavallisia sm-mitaleita 1 kulta, 1 hopea ja kolme pronssia.
14 vuotiaana lähdin Tampereelle treeneihin (yhteen suuntaan 50 kilometriä), koska vastukset loppuivat ja aloin treenata oikein kunnolla. Silloin elettiin vuotta 1996. Voitin sinä keväänä suomenmestaruuden miesten D-luokassa ja sain samassa luokassa hopeaa. Nousin C luokkaan 14 vuotiaana, B-luokkaan 15 vuotiaana ja A-luokkaan 16 vuotiaana. 17-18 vuotiaana innostukseni laski, koska olin saavuttanut sen, mitä olin halunnut, joten lopetin, koska en halunnut pelata väkisin ja treeni 5-6 kertaa viikossa pitkien välimatkojen kanssa rupesivat riittämään.
Harrastin myös kaikkia mahdollisia pallopelejä, tenniksestä, pingiksestä, salibandysta jalkapalloon, yleisurheilua ja vaikka mitä. Olin urheiluhullu…ja vieläkin ajan riittäessä. Miesten keihäskin on lentänyt 65 metriä.
Sulkapallon kautta tunsin olevani jotain enemmän kuin muut. Kotona en kokenut saavani arvostusta, sama päti kouluun ja ystäviinikin, mutta sulkapallossa sain sitä, koska olin muita parempi ja se johtui siitä, että minun oli pakko olla, koska jos en ollut, en ollut yhtään mitään. Näin alhaalla itsetuntoni oli ja tappiot tuntuivat siitä syystä aivan kamalilta. En ollut ikinä tarpeeksi, aina piti olla parempi. Halusin voittaa isäni hyväksynnän ja ihailun…uskon tätä haluavan niin moni urheileva poika tai nuorimies. Parasta saavutuksissani oli ne kotimatkat isäni kanssa, kun tunsin, että edes silloin kelpasin.
Tulin uskoon 14 vuotiaan ja aloin lukea Raamattua. Kilpailin toki vielä aktiivisesti ja saavutinkin sen jälkeen vielä monia hienoja voittoja, mutta ehdottomasti suurin voitto tapahtui sydämessäni päivä päivältä syvemmin, kun annoin Jeesuksen hoitaa syviä haavojani. Sain kerrankin olla pieni ja osaamaton ja istua Isäni sylissä, sellaisen, johon voi aina luottaa ja jonne aina sai mennä sellaisena kuin olin. Jumala poisti kovuuden elämästäni, en enää kiroillut ja ollut ikävä, vaan tulin herkäksi. Ennen otteluita laitoin kaksi mailaa ristiin kentälle ja rukoilin. En hävennyt Jeesusta. Kuinka olisin voinut, sen kaiken jälkeen, mitä Hän oli elämässäni tehnyt ja mitä Hän minulle merkitsi?! Kuka häpeäisi sitä, että on voittanut Olympiakultaa jossakin lajissa? Ei kukaan?! Sain itse voittaa maailmankaikkeuden parhaimman isoimman palkinnon ja halusin esitellä sitä kaikille ja edelleen haluan yhä suuremmalla innokkuudella, joka päivä päivältä kasvaa. Olen Jumalan ihme, vaikka itse kirjoitankin.
Jumala haluaa ottaa meidät syliinsä istumaan ja olemaan sanoen: Tule tänne; minä olen jo voittanut sinun puolestasi. Sinä olet todellinen voittaja minun kanssani. Näin on. Jumala haluaa käyttää meitä voi vaikuttaa meissä väkeviä tekoja! 2.Kor.12:8-10 ja Psalmi 34.
| |
Voit lähettää kysymyksiä tai kokemuksiasi osoitteeseen .
|
|
|
|
